Tapiolan ja Cinkotan seurakunnan ystävyysseurakuntasuhde

Seurakunnan pastorit, maalikkojohtajat ja jäsenet tekivät paljon sen suhteen suojelemista ja syväntymistä varten. Toivomme, että Jumalan avulla meidän suhde elää ja vahvistuu tulevaisuudessakin.

80-luvun lopussa Tapiolan seurakunnan edustajat vierailivat Cinkotassa Anna-Maija Raittilan johdolla luomaan ystävyysseurakuntasuhdetta. Seurakunta otti vastaan aloitetta suurella ilolla, mutta valitettavasti ei syntynyt yhteys.

 

1997 kevällä Tapiolan kirkkoherra lähetti kirjeen Cinkotalle, että hän haluaisi perustaa ystävyysseurakuntasuhdetta.

 

 Yhteyden ottamisessa Juha Lassilalla ja Tuuli Hulmi-Lassilalla oli suuri osa. He palasivat Suomeen sinä vuonna Hampurista Tapiolaan 7 vuoden jälkeen. He olivat olleet stipendiaattina Budapestin Luterilaisessa Teologiassa  lukuvuonna 1984-85. Molemmat puhuvat hyvin unkaria, se helpotti yhteyden ottamista.

 

            1997 syksyllä oli ensimmeinen vierailu, kun Tuuli Hulmi-Lassila ja Miia Martiesku (ystävyysseurakuntatoiminnasta vastaava pastori) kävivät Cinkotassa. Jumalanpalvelusksessa seurakunta päätti perustaa ystävyysseurakuntasuhdetta. Seuraavan vuoden alussa Cinkotan ryhmä vieraili Tapiolassa, sen jälkeen tapasimme joka vuosi.

 

10-15. 5.1998 Cinkotan pastori ja 5:n ihmisten lähetystö vieraili Tapiolassa.

 

1998. syksy Tapiolan nuorison kuoro ja aikuisten kuoro (n. 45 ihmistä) vieraili Cinkotassa, ja piti kaksi konserttia.

 

21-23.10.1999. Tapiolan kirkkoherra (Antti Rusama) ja 6 ihmistä osallistui Cinkotan Seurakunnan 300. vuotisjuhliin.

 

24-26.2000 Cinkotalaiset osallistuivat Tapiolan vuosijuhliin (seurakunta oli 40 vuotias, kirkko oli 35 ja urut olivat 30-vuotiaita).

 

2001. lokakuu Tapiolalaiset kävivät Cinkotassa uuden pappilan vihkimisen johdosta. (Se otettiin käyttöön kesällä, kun he eivät voineet osallistua.)

 

11-16.9.2003 Cinkotalaiset vierailivat Tapiolassa (16 henkilöä)

 

2004. toukokuu: Helatorstaina Tapiolan nuoret vierailivat Cinkotassa (yöpyivät perheiden luona)

 

17-23.10.2007 Juha Lassilan vierailu Cinkotassa (Zoltán Krizsánin, seurakunnan maalikkojohtajan luona)

 

5-8.5.2005 Tapiolan kuoron konsertti Cinkotassa.

 

4-9.6.2005. Cinkotan nuoret Tapiolassa (2 pv Espoossa, 4 pv leirillä)

 

22-24.7.2006. Cinkotalaiset Tapiolassa (Juha Lassilan 50. synttäri)

 

2007. toukokuu: cinkotalaiset Tapiolassa ja Turussa (24 henkilöä)

 

            5-7.7.2008: Herättäjäjuhlat ESPOO 2008, Cinkotalaiset Tapiolassa

5.2010: Cinkotasta István Vető pastori ja vaimonsa, ja Zoltán Krizsán maalikkojohtaja + 1 hklö kävivät Tapiolassa, seurakunnan 50. vuosijuhlassa

 

2010. syyskuu: Leena ja Seppo Salmesaani vierailivat Cinkotassa

 

2012. syksy: Tapiolan kirkkoherra, Antti Rusama ja vaimonsa hyvästelivät Cinkotan seurakuntaa, kun kirkkoherra jäi eläkkeelle. Mukana Juha Lassila ja vaimonsa.

 

21-23.9.2013 Leena ja Seppo Salmensaanin yksityisvierailu

 

12-14.2013 Cinkotan pastori ja kanttori (Zsuzsanna Kinczler) osallistui Tapiolan uuden kirkkoherran, Päivi Linnosen virkaanasettamisjuhlassa.

 

 

 

Dokumentummal kapcsolatos tevékenységek
2018. szeptember »
szeptember
HKSzeCsPSzoV
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930